Peruna. Se kuulostaa arkiselta, ehkä vähän tylsältäkin, niin kuin villasukat tai verhojen pesu. Mutta sitten tulee kevät Suomessa, valo palaa yhtäkkiä takaisin kuin vanha rakastaja joka lupaa muuttua, ja sinä huomaat seisovasi multapussien äärellä rautakaupassa. Käsi hakeutuu siemenperunasäkkiin. “Otan nyt vain vähän”, valehtelet itsellesi. Ja seuraavaksi olet jo laskemassa, paljonko penkkitilaa jää, jos siirrät ne mansikat ja ehkä yhden pionin, tai kaksi, tai no… koska peruna on peruna. Se on ruoka, se on varmuus, se on oman pihan pieni huoltovarmuuskeskus. Ja se on myös yllättävän seksikäs kasvi, jos uskallat katsoa sitä sillä silmällä. En tarkoita nyt mitään outoa, vaan sitä, että perunassa on jotain rehellistä, suoraa, maanläheistä. Se ei tee numeroa itsestään, mutta kun se onnistuu, sinä onnistut.
Kirjoitan tämän kuin ystävä, joka on vähän liian innostunut, ja samalla kuin se tyyppi, joka on ehtinyt mokata perunansa niin monella tavalla, että voi väittää oppineensa jotain. Joskus perunani ovat olleet täydellisiä: sileitä, kiinteitä, juuri sopivan kokoisia, kuin jonkun vihannesjulisteen mallikappaleita. Toisinaan olen nostanut maasta kolme surkeaa hernettä muistuttavaa möykkyä ja yhden etanan, joka katsoi minua kuin minä olisin tehnyt väärin. Ja olinkin. Mutta se on koko jutun suola. Perunan kasvatus Suomessa on samalla kertaa helppoa ja kummallisen vaikeaa. Se antaa anteeksi, mutta ei aina.
Tässä jutussa mennään Suomen oloihin: kylmään maahan, hitaisiin keväisiin, märkiin jaksoihin, juhannuksen yllätyshalleihin, heinäkuun helteisiin jotka tulevat kuin vahingossa, ja elokuun iltoihin joissa alkaa jo olla sitä tiettyä haikeutta. Puhutaan lajikkeista, idätyksestä, riviväleistä, mullituksesta, tautipaineesta, colorado-kuoriaisista (joo, nekin), ja siitä, miksi perunamaa tuntuu joka vuosi pienenevän tai kasvavan ilman lupaa. Ja minä sanon suoraan: välillä annan neuvoja, joita en itse jaksa noudattaa. Se on inhimillistä. Ja ehkä se tekee tästä uskottavampaa.
Miksi peruna on Suomessa edelleen se juttu?
Meillä on metsää, järviä, kaurapuuroa ja hiljaisuutta. Ja peruna. Peruna on ollut suomalaisen ruokapöydän kivijalka niin pitkään, että sen läsnäolo on melkein näkymätön. Silti se on yhä yksi helpoimmista tavoista tuottaa paljon syötävää pienellä alalla, varsinkin jos sinulla on edes pieni piha, mökkimaa tai palsta. Se on myös kummallinen lohtu. Kun maailma tuntuu kaoottiselta, voit tehdä suoria rivejä ja nähdä, että jokin järjestyy. Siemenperuna maahan, multa päälle, odota. Ja sitten vihreät varret nousevat. Voi että.
Suomen kesä on lyhyt. Se on jopa vähän epäkohtelias. Se lupaa paljon ja katoaa juuri kun alat tottua. Peruna sopii siihen rytmiin, koska se ehtii. Aikaiset lajikkeet antavat satoa jo keskikesällä, ja myöhäisempiä voi kasvattaa varastoperunaksi, jos sinulla on paikka säilyttää niitä. Ja kyllä, säilytys on oma taiteenlajinsa, mutta ei mennä vielä sinne. Pysy hetki tässä: istutat keväällä jotain pientä ja kuivaa, ja syksyllä nostat ämpärikaupalla ruokaa. Siinä on taikaa, vaikka tiedän että se on vain biologiaa.
Perunaa kasvattaessa opit myös maasta enemmän kuin haluaisit. Maa paljastaa luonteensa: savi on itsepäinen, hieta on huoleton mutta kuivuu, turve on kevyt ja herkkä, ja kaikki niistä voivat olla hyviä, jos sinä opit heidän kielensä. Ja peruna on siinä hyvä opettaja, koska se reagoi kaikkeen. Veteen, lämpöön, ravinteisiin, tiivistymiseen, rikkaruohoihin, tautipaineeseen. Jos sinulla on halu tulla paremmaksi viljelijäksi, peruna kouluttaa sinua kuin vanha mestari, joka ei selitä mitään, mutta antaa sinulle tehtävän.
Suomen olosuhteet: kevät joka epäröi ja kesä joka juoksee
Kun puhutaan perunan istutuksesta Suomessa, suurin kysymys on: milloin? Ja ärsyttävä vastaus on: riippuu. Riippuu siitä, missä päin Suomea olet, millainen kevät on, millainen maa on, ja istutatko avomaalle vai esimerkiksi kasvatuslaatikoihin, kasvarin lämpöön, tai jopa säkkeihin. Etelä-Suomessa päästään usein istuttamaan toukokuun alkupuolella, joskus jo huhtikuun lopulla jos kevät on aikainen ja maa on kuivahtanut. Keski-Suomessa se on usein toukokuun puoliväli–loppu. Pohjoisessa, no, siellä peruna on sitkeiden ihmisten projekti ja istutus voi venyä kesäkuun puolelle. Mutta se ei tarkoita, etteikö se kannattaisi. Se vain tarkoittaa, että lajikevalinnat ja kasvupaikan lämpö ovat vielä tärkeämpiä.
Se tärkein mittari ei ole kalenteri vaan maan lämpötila ja maan muokkauskelpoisuus. Peruna lähtee kasvamaan kunnolla, kun maan lämpötila on suunnilleen +7…+10 °C perunansyvyydessä. Se voi lähteä vähän viileämmässäkin, mutta sitten se vain makaa ja odottaa, ja se on riski: kylmä ja märkä maa lisää mätänemisen ja tautien mahdollisuutta. Ja minä sanon tämän, vaikka olen itse istuttanut liian aikaisin, koska olin kärsimätön ja aurinko paistoi ja olin varma että “kyllä se nyt tästä”. Joskus se menee hyvin. Joskus ei. Usein se menee “ihan ok”, mikä on perunan kasvattajan yleisin elämäntunne.
Keväällä Suomessa on myös se klassinen ansa: maa näyttää kuivalta pinnalta, mutta muutaman sentin syvyydessä se on kylmä, märkä ja tiivis. Jos muokkaat liian märkää maata, se paakkuuntuu ja tiivistyy, ja se kostautuu myöhemmin. Perunan mukulat kasvavat kuin pienet keuhkot, ne haluavat ilmavaa maata. Tiivistyneessä maassa tulee helposti epämuodostuneita mukuloita, rupia, ja satoa joka on… no, masentavaa. Joten odota, vaikka tekisi mieli aloittaa. Odottaminen on joskus se kovin puutarhatyö.
Hallat. Tietysti hallat. Peruna kestää yllättävän paljon, mutta vihreä perunan varsi ei rakasta pakkasta. Pieni hallayö voi polttaa naatit, ja kasvi toipuu, mutta se menettää aikaa ja voimaa. Aikaisilla lajikkeilla ja varhaisistutuksella tämä on riski. Toisaalta, jos suojaat kasvuston harsoilla tai istutat hiukan syvempään ja mullitat aikaisin, selviät monesta. Ja välillä käy niin, että halla tappaa naatit ja se jopa “lopettaa” kasvun, mikä voi olla hyödyksi jos haluat varhaisperunaa ja kuoret alkavat kiinteytyä. En sano tätä suosituksena. Sanon vain, että perunan kanssa elämä on joskus yllätyksiä, ja niistä voi tehdä itselleen tarinan, jos on tarinallinen ihminen.
Siemenperuna: pieni alku, iso vaikutus
Siemenperuna on se kohta, jossa moni tekee joko fiksun ratkaisun tai “no otetaan nyt nämä halvimmat” -ratkaisun. Ja minä ymmärrän. Siemenperunat maksavat enemmän kuin ruokakaupan perunat, ja houkutus on suuri: eikö sitä voisi vain istuttaa niitä tavallisia? Voi. Se voi onnistua. Mutta se on myös helpoin tapa tuoda tauteja omaan maahan, etenkin virustauteja ja varastotauteja, jotka eivät näy ennen kuin on liian myöhäistä. Sertifioitu siemenperuna on tuotettu valvotuissa oloissa, ja se on yksi niistä asioista, joissa minä olen oppinut olemaan tiukka. Tai siis: väitän olevani tiukka, ja sitten joskus mökillä lipsun, koska “se nyt oli niin hyvä peruna viime syksynä”. Ja sitten kiroan seuraavana vuonna, kun kasvusto jää kitukasvuiseksi. Ihmisen muisti on lyhyt ja toiveikas.
Valitse siemenperuna lajikkeen mukaan, mutta katso myös mukuloiden koko. Yleensä siemenperunat ovat sopivan kokoisia, noin kananmunan luokkaa. Liian isot voi puolittaa, mutta se on oma riskinsä: leikkauspinta on portti taudeille, ellei sitä kuivateta hyvin. Jos haluat leikkaamalla lisätä istutusmäärää, tee se pari päivää ennen istutusta, käytä puhdasta veistä, ja anna leikkauspintojen korkkistua ilmavasti. Jotkut jopa tuhkivat leikkauspinnan puutuhkalla. Se toimii joskus. Tai sitten se on vanhan kansan rituaali, joka tekee hyvän fiiliksen. En aina tiedä kumpi, mutta fiilis on myös osa viljelyä.
Ja sitten lajikkeet. Suomessa klassikot elävät syystä. ‘Timo’ on monelle se varhaisperunan perusvalinta: nopea, varma, ei aina kaikkein aromikkain mutta luotettava. ‘Siikli’ on se, josta ihmiset puhuvat kuin se olisi perheenjäsen: kiinteä, maukas, salaattiin ja voin kanssa, ja kyllä, minäkin rakastan sitä, vaikka se on välillä vähän nirso kasvupaikasta ja voi tehdä pienempiä mukuloita jos olosuhteet heittelevät. ‘Annabelle’ ja ‘Arielle’ ovat myös hyviä varhaisia, sileitä ja kauniita. Varastoperunoista ‘Van Gogh’ ja muut keski- ja myöhäiset lajikkeet voivat antaa hyvän sadon ja säilyä pitkään, mutta niiden kanssa pitää miettiä ruttopainetta ja sitä, ehtiikö kasvukausi.
Lajike on myös persoonakysymys. Minä olen joskus valinnut lajikkeen vain siksi, että nimi kuulosti lupaavalta. Se ei ole tieteellinen peruste, mutta elämä on lyhyt. Toisaalta, jos haluat minimoida riskit, valitse muutama eri lajike: yksi todella aikainen, yksi kesäinen, yksi varastoon. Silloin et ole yhden kortin varassa. Ja jos yksi epäonnistuu, voit teeskennellä että se oli suunnitelma: “halusin kokeilla, miten tämä käyttäytyy meidän maassa.”
Idätys
Suomessa idätys on perunankasvattajan salainen ase. Tai ei se edes ole salainen, kaikki puutarhalehdet siitä kirjoittavat, ja silti osa meistä jättää sen tekemättä joka vuosi. Minäkin. Koska se vaatii tilaa, valoa, jonkinlaista järjestystä. Ja minä en aina ole järjestyksen ihminen. Mutta kun idätys onnistuu, se on kuin laittaisi perunat lähtöviivalle valmiiksi: ne lähtevät kasvuun nopeammin, ja saat varhaisemman sadon. Se on tärkeää etenkin pohjoisemmassa, mutta myös etelässä, jos haluat juhannuspöytään omaa perunaa.
Idätyksen idea on yksinkertainen: laita siemenperunat valoisaan, viileään paikkaan noin 3–6 viikkoa ennen istutusta. Valo tekee iduista lyhyitä ja tanakoita, ei pitkiä valkoisia rihmoja, jotka katkeavat heti. Lämpötila jossain +10…+15 °C on monelle sopiva. Liian lämmin tekee iduista honteloita, liian kylmä hidastaa. Aseta perunat vaikka kananmunakennostoihin, laatikoihin, tai sanomalehden päälle. Minä käytän usein mitä sattuu, ja sitten ihmettelen miksi osa iduista kasvaa vinoon. Mutta sekin toimii.
Idätyksessä on myös se romanttinen puoli: näet, että elämä herää. Pieniä vihreitä ja violetteja silmuja, jotka muuttuvat iduiksi. Se on kevään yksi konkreettisin merkki. Ja kyllä, joskus idätys menee pieleen. Perunat kuivuvat liikaa, tai ne alkavat pehmetä. Silloin on hyvä kysyä: ovatko ne jo lähteneet mätänemään? Haiseeko oudolle? Perunassa on se etu, että se antaa usein varoitusmerkkejä. Jos mukula on pehmeä ja löysä kuin vanha omena, se ei ole hyvä alku.
Kasvupaikka
Peruna rakastaa aurinkoa. Se ei tarkoita, etteikö se kasvaisi puolivarjossa, mutta sato ja laatu paranevat, kun valo on hyvä. Suomessa tämä korostuu, koska vaikka kesällä on valoa paljon, lämpösumma ei ole loputon. Aurinkoinen, tuulelta suojaisa paikka antaa paremman alun ja tasaisemman kasvun. Ja jos sinulla on mahdollisuus valita, valitse paikka, jossa vesi ei seiso. Peruna ei tykkää märistä jaloista. Se on kuin ihminen, joka väittää rakastavansa sadetta mutta sairastuu aina kun kastuu.
Maaperä. Tämä on se kohta, jossa voisin saarnata. Mutta en saarnaa, lupaan yrittää. Peruna viihtyy parhaiten kuohkeassa, läpäisevässä, melko kevyessä maassa. Hiekkamultainen maa on monen perunamaiden unelma. Savimaassa peruna kasvaa, mutta se vaatii enemmän työtä: maan rakennetta pitää parantaa, lisätä eloperäistä ainesta, kompostia, karkeaa hiekkaa, ja ennen kaikkea välttää tiivistymistä. Turvemaassa peruna voi kasvaa hyvin, mutta ravinteiden hallinta ja kosteus voivat olla haastavia. Ja sitten on se kaikkein yleisin: sekoitus kaikkea, pihan sekalainen maa, jossa on vanhoja rakennusjätteitä, kiviä ja joku ruostunut naula. Kyllä, sielläkin voi kasvaa peruna. Peruna ei ole snobi. Mutta se palkitsee huolenpidon.
pH. Peruna viihtyy hieman happamassa maassa, noin pH 5,5–6,5. Tämä on tärkeä myös perunaruven kannalta: rupiriski kasvaa usein neutraalimmassa ja kalkitussa maassa. Tämä on se ristiriita, joka hämmentää aloittelijaa: monelle kasvikselle kalkitus on hyvä, mutta perunalle liika kalkki voi lisätä rupia. Joten jos sinulla on vahvasti happama maa, kalkitus voi olla tarpeen, mutta älä kalkitse perunamaata juuri ennen perunaa. Kalkitse vaikka edellisenä vuonna ja viljele perunan jälkeen jotain, joka tykkää korkeammasta pH:sta. Viljelykierto auttaa. Ja minä tiedän, viljelykierto kuulostaa siltä kuin sinulla olisi maatila ja excel. Mutta pienessäkin pihassa voit kierrättää: vaihda penkkiä, vaihda laatikkoa, vaihda edes osittain maata.
Perunamaan valmistelu
Kun maa on muokkauskuiva, perunamaa valmistellaan. Tämä tarkoittaa käytännössä maan kuohkeuttamista, rikkakasvien juurien poistamista (tai ainakin niiden häiritsemistä), ja ravinteiden lisäämistä järkevästi. Peruna tarvitsee ravinteita, mutta se ei pidä ylilyönneistä, erityisesti liiasta typestä, joka tekee rehevät naatit ja heikomman mukulasadon. Ja sitten se varastokestävyys kärsii. Mutta toisaalta liian vähä ravinne tekee pienet mukulat. Tasapaino, aina se tasapaino. Ja joskus minä olen niin innoissani kompostista, että laitan sitä liikaa. Komposti on ihanaa, se tuoksuu lupaukselta, ja sitten perunat kasvavat valtavat naatit ja mukulat jäävät keskinkertaisiksi. Oppiminen sattuu.
Hyvä peruslannoitus perunalle voi olla komposti, hyvin palanut lantakomposti, tai perunalle tarkoitettu lannoite. Orgaanisessa viljelyssä moni käyttää kompostia ja esimerkiksi luujauhoa tai luonnonmukaisia lannoitteita. Minä pidän siitä, että perunamaa saa eloperäistä ainesta. Se tekee maasta kuohkeamman ja parantaa vedenpidätyskykyä. Mutta, ja tämä on tärkeä mutta, tuoretta lantaa ei kannata laittaa suoraan perunalle. Se voi lisätä rupia ja varastotauteja. Lisäksi se voi polttaa. Palanut, kompostoitunut on eri asia.
Muokkaus. Käännetäänkö maa vai ei? Tästä saa puutarhapiireissä helposti pienen riidan. Minä olen välillä kääntäjä, välillä en. Jos maa on uusi ja rikkaruohoinen, kääntäminen voi auttaa. Jos maa on hyvässä kunnossa ja haluat suojella maan rakennetta ja mikrobeja, kevyt muokkaus riittää. Peruna tarvitsee kuitenkin löysän kasvutilan mukuloille. Eli jos teet no-dig-tyyliä, peruna on yksi niistä kasveista, jossa saatat silti päätyä tekemään paksun kerroksen uutta multaa tai kompostia päälle ja istuttamaan siihen. Se toimii, ja samalla vältät syvän kaivamisen. Mutta älä tee tästä uskontoa. Tee siitä käytäntö.
Istutus
Istutuksen perusperiaatteet ovat helppoja: sopiva syvyys, sopiva väli, ja mukula oikein päin (idut ylöspäin). Suomessa moni istuttaa noin 5–10 cm syvyyteen, ja sitten mullittaa myöhemmin. Toiset istuttavat syvemmälle, 10–15 cm, etenkin kevyessä maassa. Minä teen usein niin, että teen matalan vaon, asetan perunat, peitän, ja myöhemmin kasaan lisää multaa. Tämä antaa lämpimämmän alun ja helpottaa varhaistumista, mutta se vaatii, että olet hereillä mullituksen kanssa, muuten mukulat voivat tulla pintaan ja vihertyä.
Istutusväli rivissä voi olla noin 25–35 cm lajikkeesta riippuen. Varhaisperunalle voi olla tiheämpi, varastoperunalle väljempi. Riviväli usein 60–75 cm, jotta mullitus ja hoito sujuu. Jos kasvatat laatikossa tai säkissä, ajattelet tätä eri tavalla: tärkeintä on, että mukuloille on tilaa laajeta ja että multa pysyy ilmavana. Säkissä kasvatuksessa moni aloittaa pienellä multakerroksella ja lisää multaa kasvun edetessä. Se tuntuu vähän kuin huijaukselta, mutta se on toimiva tapa pienessä tilassa.
Istutuksen aikaan on hyvä miettiä myös kastelua. Jos maa on kuiva, kevyt kastelu istutuksen jälkeen voi auttaa. Mutta jos maa on jo märkä ja kylmä, älä lisää vettä vain koska “kastelu kuuluu asiaan”. Se ei kuulu aina. Suomessa kevät voi olla niin märkä, että peruna saa vettä enemmän kuin se haluaa. Ja sitten kesällä tulee kuiva jakso ja sinä unohdat kastella, koska “peruna on helppo”. Tämä on se kohta, jossa minäkin teen virheitä. Peruna ei ole vaikea, mutta se ei ole myöskään automaattinen.
Mullitus
Mullitus on se, mikä tekee perunasta perunan. Ilman mullitusta mukulat voivat vihertyä, ja vihertyneet perunat sisältävät solaniinia, joka ei ole sinun ystäväsi. Lisäksi mullitus auttaa pitämään maan kuohkeana, tukee varsia, vähentää rikkakasveja, ja voi lisätä sadon laatua. Se on myös fyysistä työtä, sellaista joka tuntuu kehossa ja tekee pään tyhjäksi. Minä tykkään mullituksesta, vaikka selkä ei aina tykkää minusta.
Milloin mullitetaan? Yleensä kun varret ovat noin 10–20 cm korkeita. Sitten kasataan multaa varsien ympärille, muodostaen harju. Mullitusta voi toistaa pari kertaa kasvukauden aikana. Mitä kevyempi maa, sitä helpompi mullitus. Savimaassa se voi olla kuin yrittäisi muotoilla märkää savea, ja silloin kannattaa tehdä se oikeaan aikaan: ei liian märkänä, ei liian kuivana. Oikea hetki on se, kun maa murenee kädessä, ei paakkuunnu eikä pölyä.
Mullituksen yhteydessä näet myös rikkakasvit. Jos olet viisas, kitket ne silloin. Jos olet minä kiireisenä päivänä, ajattelet “teen sen huomenna” ja huomenna rikkakasvit ovat jo juhlineet. Peruna pärjää jonkin verran rikkakasvien kanssa, mutta jos haluat hyvän sadon, pidä perunamaa puhtaana ainakin alkukasvusta. Kun naatit kasvavat ja varjostavat, rikkakasvit vähenevät. Mutta alku on ratkaiseva.
Kastelu
Perunan kastelu Suomessa on oma tanssinsa, koska kesät vaihtelevat. Joskus tulee viikkoja, jolloin tuntuu että kaikki on saunaa. Toisinaan sataa niin paljon, että multaharjut valuvat ja maa on kuin kylmä sieni. Peruna tarvitsee vettä erityisesti mukulanmuodostuksen aikaan, joka alkaa usein pian kukinnan alkaessa. Jos kasvi kärsii kuivuudesta silloin, sato pienenee ja mukulat voivat jäädä pieniksi. Toisaalta liika kastelu ja märkyys lisää tautiriskiä, etenkin ruttoa ja varastotauteja.
Hyvä nyrkkisääntö on pitää maa tasaisen kosteana, ei märkänä. Jos sinulla on kevyt hiekkamaa, se kuivuu nopeasti ja kastelu on tärkeämpää. Savimaassa kosteus pysyy paremmin, mutta jos se tiivistyy, juuristo kärsii. Kastelussa on parempi kastella harvemmin mutta kunnolla, kuin vähän joka päivä. Syvä kastelu kannustaa juuristoa kasvamaan syvemmälle. Mutta myönnän: minäkin sorrun joskus “pikaiseen suihkautukseen”, koska se tuntuu siltä että tekee jotain. Se ei aina auta.
Kastelussa kannattaa myös huomioida, että lehtien kastelu voi edistää lehtitauteja. Jos voit, kastele maahan. Tihkuletku perunarivien välissä on ihana, mutta se on myös sellainen asia, jonka ostamista siirrät vuodesta toiseen. Ja sitten ostat kuitenkin jotain muuta, kuten uuden lapion, vaikka vanha olisi ihan ok.
Lannoitus ja ravinteet
Peruna tarvitsee typpeä, fosforia, kaliumia ja hivenravinteita. Kalium on erityisen tärkeä mukulan muodostukselle ja laadulle. Jos käytät valmista perunalannoitetta, se on usein tasapainotettu tähän. Orgaanisessa lähestymistavassa komposti antaa paljon, mutta ei aina kaikkea oikeassa suhteessa. Puutuhka sisältää kaliumia ja nostaa pH:ta, joten sen kanssa pitää olla varovainen perunalla. Jos haluat käyttää tuhkaa, käytä sitä mieluummin muille kasveille tai hyvin maltillisesti ja mieluiten kierron muissa vaiheissa.
Liika typpi näkyy rehevinä naatteina ja myöhästyneenä mukulan kypsymisenä. Se voi myös lisätä ruton riskiä, koska rehevä kasvusto pysyy kosteana. Mutta liian vähä typpi tekee kituliaan kasvun. Minä olen joskus katsonut perunan vaaleaa lehteä ja ajatellut “se tarvitsee ruokaa”, ja lisännyt lannoitetta liian myöhään. Se voi kyllä vihertää, mutta sato ei välttämättä parane. Peruna on vähän kuin ihminen, joka ei jaksa enää aloittaa uutta projektia elokuussa.
Lehtivihreän seuraaminen on hyvä, mutta älä tee siitä stressiä. Peruna on yllättävän hyvä kertomaan, jos se voi hyvin: varret ovat tukevat, lehti on tasaisen vihreä, kasvu on tasaista. Jos lehti kellastuu alhaalta aikaisin, se voi olla ravinnepuutetta tai liikaa vettä tai taudin alkua. Ja sitten alkaa se puutarhurin sisäinen salapoliisi: “mikä tämä on”. Välillä et saa vastausta. Se on ok.
Perunataudit
Puhutaan perunarutosta. Se on se tauti, joka saa suomalaisen perunankasvattajan hiljaiseksi. Rutossa on tragedian logiikka: kaikki näyttää hyvältä, ja sitten tulevat kosteat, lämpimät yöt ja yhtäkkiä naatit mustuvat, varret lässähtävät, ja sinä katsot sitä kuin se olisi henkilökohtainen loukkaus. Ja vähän se onkin. Phytophthora infestans ei välitä sinun tunteistasi.
Rutosta selviytyminen kotipuutarhassa on yhdistelmä ennaltaehkäisyä ja ajoitusta. Ennaltaehkäisyyn kuuluu ilmava kasvusto (ei liian tiheä istutus), rivivälien pitäminen auki, liiallisten typpilannoitusten välttäminen, kastelun suuntaaminen maahan eikä lehdille, ja lajikevalinta. On olemassa rutonkestävämpiä lajikkeita, mutta mikään ei ole täysin immuuni. Lisäksi sää ratkaisee paljon. Jos kesä on kuiva, rutto voi jäädä vähäiseksi. Jos kesä on kostea, rutto tulee usein ennemmin tai myöhemmin.
Kun rutto iskee, kotipuutarhassa tärkein toimenpide on usein naattien poistaminen. Leikkaa naatit pois ja vie ne pois perunamaasta, älä jätä kompostiin jos et ole varma että komposti kuumenee tarpeeksi. Naattien poistaminen estää ruton leviämistä mukuloihin. Mukuloihin päästyään rutto tekee varastosta painajaisen. Ja se on se pahin: nostat perunat, ne näyttävät hyviltä, ja sitten varastossa alkaa pehmeneminen ja mätäneminen. Siinä kohtaa tekee mieli luovuttaa ja ostaa perunat kaupasta loppuelämäksi. Sitten keväällä unohdat ja istutat taas. Niin se menee.
Perunarupi on toinen yleinen ongelma. Se ei yleensä pilaa perunaa syömäkelvottomaksi, mutta se tekee rumaa pintaa. Ja joo, rumuus on osittain esteettinen ongelma, mutta myös käytännöllinen: kuoriminen on työläämpää, ja lahopilkut voivat olla portti muille ongelmille. Rupi liittyy usein maaperän pH:hon ja kuivuuteen mukulan muodostuksen aikaan. Hieman happamampi maa ja tasainen kosteus auttavat. Myös lajike vaikuttaa: toiset lajikkeet ovat herkempiä. Ja tässä kohtaa olen ristiriitainen: toisaalta sanon, että rupi ei haittaa, syö pois. Toisaalta, jos kasvatat perunaa intohimolla, rupinen sato tuntuu epäonnistumiselta. Tunne on aito, vaikka peruna olisi aivan hyvä.
Mustamätä ja muut varastotaudit liittyvät usein siihen, että mukulat vahingoittuvat nostossa, tai että varastointiolosuhteet ovat huonot. Tästä lisää myöhemmin, mutta muista jo nyt: hellä nosto ja huolellinen käsittely ovat osa tautien hallintaa. Peruna on kova, mutta se ei ole haavoittumaton.
Tuholaiset
Suomessa perunan pahimmat viholliset eivät aina ole hyönteiset, vaan sää ja taudit. Mutta tuholaisiakin on. Colorado-kuoriainen on se kuuluisa, ja sen leviäminen Suomeen on ollut ajoittaista. Jos se tulee, se syö perunan naatit tehokkaasti. Kotipuutarhassa torjunta on usein käsin keräämistä ja tarkkailua, erityisesti jos esiintyminen on paikallista ja vähäistä. Se on ällöttävää ja samalla tyydyttävää. En tiedä miksi. Ehkä siksi, että se on konkreettinen vihollinen, jonka voi poistaa.
Kirpat ja lehtikirvat voivat myös vierailla. Lehtikirvat ovat myös virusten levittäjiä, mikä tekee niistä ikäviä. Jos kasvusto on vahva ja olosuhteet hyvät, pieni kirvapopulaatio ei aina haittaa. Mutta jos sinulla on toistuvia ongelmia, lajikevalinta ja terve siemenperuna ovat tärkeimpiä. Ja sitten on se ikävä tosiasia: luonnon monimuotoisuus auttaa. Jos pihassa on petohyönteisiä ja lintuja, kirvat eivät juhli yhtä helposti. Tämä on se kohta, jossa minä saatan olla romantikko: haluan uskoa, että pienet ekologiset valinnat näkyvät. Ja usein ne näkyvätkin. Joskus ei. Luonto ei lupaa mitään.
Myyrät. Ne eivät ole hyönteisiä, mutta ne ovat dramaattisia. Jos myyrät löytävät perunamaasi, ne voivat tehdä siitä buffetin. Torjunta on vaikeaa, ja usein aitaus ja ansat ovat ainoita keinoja. Tässä kohtaa en ole enää flirttaileva, vaan vähän vihainen. Mutta sitten muistan, että myyrä tekee vain myyrän asioita. Silti, älä kerro myyrälle että minä sanoin näin.
Perunan kasvatus eri tavoilla: avomaa, laatikot, säkit ja sekoilu
Avomaa on klassikko. Se on se tapa, jossa peruna tuntuu “oikealta”. Rivissä, harjuissa, multaisessa tuoksussa. Mutta kaikilla ei ole avomaata, ja Suomessa kaupunkipuutarhaviljely on kasvanut. Peruna sopii myös laatikkoon ja säkkiin, kunhan muistat muutaman perusasian: riittävä multatila, tasainen kosteus, ja ravinteet.
Kasvatuslaatikoissa peruna voi olla yllättävän tuottoisa. Tee pohjalle kuohkea kerros multaa, istuta siemenperunat, peitä, ja lisää multaa kasvun edetessä. Älä kuitenkaan täytä laatikkoa liian tiiviiksi. Mukulat tarvitsevat ilmaa. Laatikossa myös lämpö nousee nopeammin keväällä, mikä voi varhaistaa satoa. Toisaalta laatikko kuivuu nopeammin, joten kastelu on tärkeämpää. Ja jos laatikko on paahteisella parvekkeella, se voi olla perunalle liikaa. Kyllä, peruna voi kärsiä myös liiasta kuumuudesta. Tämä on se suomalaisen kesän ironia: odotat lämpöä, ja kun se tulee, se on liikaa.
Säkkikasvatus on se trendikäs tapa, joka näyttää helpolta. Se on helppo, jos muistat kastella. Säkin idea on, että peruna tekee mukuloita varsien alempiin osiin, ja kun lisäät multaa, saat lisää tilaa mukuloille. Mutta tämä ei ole ihan rajaton: perunan mukulanmuodostus tapahtuu tietyssä vyöhykkeessä, ja lajikkeesta riippuen. Kaikki eivät tee loputtomasti mukuloita vain siksi, että lisäät multaa. Silti säkki toimii, ja se on hauska. Minä pidän säkkikasvatuksesta siksi, että nosto on kuin jouluaatto: kaadat säkin ja katsot, mitä tulee. Se on uhkapeliä ilman rahaa, mutta tunteilla.
On myös sekoilutavat: peruna olkikerroksen alla, peruna kompostissa, peruna vanhassa ammeessa. Osa toimii. Osa on internetin tarinaa. Olkikasvatus voi helpottaa nostoa ja vähentää rikkakasveja, mutta se vaatii, että olki pysyy kosteana ja että mukulat eivät viherry. Jos olki on liian ohut, mukulat saavat valoa. Jos se on liian kuiva, kasvu kärsii. Mutta kun se onnistuu, se on kaunista: puhdas peruna, vähän multaa, helppo nosto. Ja silloin sinä tunnet itsesi neroksi, vaikka todellisuudessa olit vain oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Kasvukauden seuranta
Peruna alkaa kasvaa. Ensin tulee pieni vihreä verso, sitten varsi vahvistuu, lehdet avautuvat, ja yhtäkkiä perunamaa on vihreä. Tässä vaiheessa moni ajattelee, että nyt se on siinä, se hoitaa loput. Ja melkein hoitaakin. Mutta jos haluat hyvän sadon, seuraa muutamaa asiaa.
Ensimmäinen: rikkakasvit alkukasvussa. Pidä rivit puhtaina, mullita, ja anna perunalle etumatka. Toinen: kosteus. Erityisesti kukinnan aikaan ja sen jälkeen, kun mukulat kasvavat. Kolmas: taudit. Katso lehtiin tummia laikkuja, kellastumista, varren mustumista. Rutto alkaa usein lehtien reunoista ja etenee nopeasti kostealla säällä. Neljäs: tuholaiset. Käännä lehtiä, katso onko munaryhmiä tai toukkia.
Kukinta on kiinnostava vaihe. Peruna kukkii kauniisti, ja se on melkein yllättävää. Valkoisia, violetteja, joskus sinertäviä kukkia. Ne ovat vähän aliarvostettuja. Kukinta kertoo usein, että mukulanmuodostus on käynnissä tai alkamassa, mutta se ei ole täydellinen mittari. Jotkut lajikkeet kukkivat heikosti tai eivät juuri ollenkaan. Jotkut tekevät perunan “tomaatin” kaltaisia marjoja kukinnan jälkeen. Ne näyttävät houkuttelevilta, mutta ne ovat myrkyllisiä. Älä syö. Tämä on se ainoa kohta, jossa olen täysin yksiselitteinen. Älä.
Jos kasvatat varhaisperunaa, voit “kurkata” satoa varovasti jo varhain. Kaiva sivusta varovasti ja ota muutama mukula, älä häiritse koko kasvia. Tämä on se nautinto, jota suosittelen lämpimästi: ensimmäinen oma varhaisperuna, kuoret ohuet, keitettynä suolavedessä, voita päälle. Se on melkein intiimi kokemus, ja jos et ole kokenut sitä, niin… sinulla on jotain odotettavaa.
Varhaisperuna vs. varastoperuna
Varhaisperuna on kesän juhla. Se on se, mitä syödään heti, eikä sitä säilötä kuukausiksi. Varhaisperunan kuori on ohut, ja se vaurioituu helposti. Varhaisperunaa kasvattaessa tavoitteena on aikaisuus ja maku, ei välttämättä suurin mahdollinen sato. Istutus voi olla aikaisempi, idätys tärkeämpää, ja peittäminen harsolla voi auttaa. Varhaisperunan voi nostaa jo ennen kuin naatit lakastuvat. Silloin mukulat ovat pieniä, mutta täydellisiä.
Varastoperuna taas on syksyn ja talven projekti. Sen pitää kypsyä kunnolla, kuoren pitää kovettua, ja noston pitäisi tapahtua kuivalla säällä, jotta perunat kuivuvat nopeasti ja varastointi onnistuu. Varastoperunan kohdalla taudit ja varastointiolosuhteet ovat isompi osa kokonaisuutta. Ja varastoperuna vaatii myös luonnetta: sinun pitää pystyä olemaan syömättä kaikkea heti. Minä en aina pysty. Ja sitten marraskuussa harmittaa, kun “olisi ollut omaa perunaa”, mutta söin sen jo elokuussa. No, elokuussa oli kaunista.
Jos haluat molemmat, viljele molempia. Eri lajikkeet, eri rivit, eri nostoaikataulu. Se tekee perunakesästä pitkän ja mukavan: ensin varhaiset, sitten kesäperunat, lopuksi varasto. Se on kuin perunasarja, jossa jokaisella jaksolla on oma tunnelma.
Perunan nosto
Perunan nosto tehdään, kun mukulat ovat sopivan kokoisia ja kypsiä. Varhaisperunaa nostetaan tarpeen mukaan. Varastoperunaa nostetaan, kun naatit ovat lakastuneet tai kun ne on katkaistu ja kuoret ovat ehtineet kovettua. Kuoren kovettuminen kestää yleensä pari viikkoa naattien kuolemisen jälkeen. Tämä on tärkeää varastointia varten. Jos nostat liian aikaisin, kuori on ohut ja perunat vaurioituvat helposti, mikä lisää varastotauteja. Mutta jos odotat liian kauan ja maa on märkä ja kylmä, nosto on ikävää ja perunat ovat likaisia. Taas se tasapaino.
Nosta mieluiten kuivalla säällä. Tämä on neuvo, jota kaikki toistavat, ja silti joskus nostetaan sateessa, koska “nyt on aikaa”. Minä olen nostanut sateessa, ja se on ollut virhe. Märät perunat varastossa ovat riski. Jos joudut nostamaan kosteissa oloissa, kuivata perunat huolellisesti ilmavassa paikassa ennen varastointia. Älä pese varastoperunaa. Pese vasta ennen käyttöä. Pinta saa olla multainen, se suojaa.
Nostossa käytä talikkoa tai perunakuokkaa ja ole varovainen. Jokainen viilto ja kolhu on tuleva mätäpiste. Tämä on se kohta, jossa kärsivällisyys on hyve. Minä olen joskus liian kiireinen, ja sitten löydän varastosta talvella perunoita, joissa on tummia kolhukohtia. Ja minä tiedän tasan, milloin se tapahtui: se oli se yksi päivä, kun halusin vain saada homman tehtyä. Peruna muistaa.
Kun nostat, lajittele. Poista vaurioituneet, ruttoepäilyttävät, tai muuten epäilyttävät mukulat. Syö ne ensin. Älä laita varastoon perunaa, jossa on selviä mätäpisteitä. Tämä kuulostaa itsestäänselvältä, mutta käytännössä ihminen on laiska: “kyllä se nyt siinä”. Ja sitten se yksi pilaa monta. Perunat ovat yhteisöllisiä myös huonolla tavalla.
Varastointi
Hyvä perunavarasto on viileä (noin +2…+4 °C), pimeä, ja sopivan kostea, mutta ei märkä. Liian lämmin varasto saa perunat itämään ja pehmenemään. Liian kylmä (lähellä nollaa tai pakkasella) voi makeuttaa perunat, koska tärkkelys muuttuu sokeriksi. Se näkyy maussa ja paistamisessa: perunat ruskistuvat liikaa. Tämä on erityisen relevanttia, jos säilytät perunoita kylmässä kellarissa tai ulkovarastossa, jossa lämpötila vaihtelee.
Pimeys estää vihertymistä. Vihreä peruna on sekä esteettisesti että terveydellisesti ongelma. Pieni vihreä kohta voi olla leikattavissa pois, mutta jos peruna on kauttaaltaan vihreä, minä en syö sitä. Jotkut sanovat, että “ennen vanhaan syötiin”, mutta ennen vanhaan tehtiin monta muutakin asiaa, joita en halua takaisin. Tämä on se kohta, jossa olen tiukka. Solaniini ei ole romanttinen.
Säilytysastiat: hengittävä säkki, puulaatikko, pahvilaatikko, mikä tahansa jossa ilma kiertää. Älä sulje perunoita ilmatiiviiseen muoviin. Ja tarkista varasto aika ajoin. Poista pehmenevät ja pilaantuvat. Tämä on se “pimeä salaliitto” -vaihe, jossa käydään kellarissa kuin salaa ja katsotaan, miten perunat voivat. Se on vähän surumielistä ja samalla tyydyttävää. Koska jos varasto toimii, sinulla on omaa ruokaa vielä helmikuussa. Ja se tuntuu yllättävän hyvältä.
Viljelykierto:
Perunaa ei kannata kasvattaa samassa paikassa vuodesta toiseen. Taudit ja tuholaiset kertyvät, ja maa väsyy. Viljelykierto tarkoittaa, että vaihdat perunan paikkaa esimerkiksi 3–4 vuoden kierrolla. Pienessä pihassa tämä voi olla vaikeaa, mutta tee se minkä voit. Vaihda edes osittain maata laatikoissa. Käytä eri penkkiä. Jos sinulla on palsta, suunnittele kierros. Peruna kuuluu koisokasveihin, kuten tomaatti ja paprika, joten niiden kanssa kiertoa kannattaa miettiä: älä laita perunaa samaan paikkaan, missä oli tomaatti viime vuonna, jos sinulla on rutto-ongelmia.
Viljelykierrossa voit käyttää typensitojakasveja, kuten herneitä ja papuja, tai maanparannuskasveja, kuten sinappia (huomioi kuitenkin ristikukkaiset ja niiden omat tautiasiat). Viherlannoitus voi parantaa maan rakennetta ja vähentää rikkakasveja. Tämä kuulostaa helposti suurelta projektilta, mutta se voi olla myös yksinkertaista: yksi vuosi peruna, seuraava vuosi herne, seuraava vuosi juurekset, ja sitten takaisin. Tai jotain sinne päin. Ei tarvitse olla täydellinen. Luonto ei ole.
Perunan maku
Perunasta puhutaan usein niin kuin se olisi yksi asia. Mutta peruna on kokonainen maailma. Lajike vaikuttaa: jauhoinen, kiinteä, yleisperuna. Maa vaikuttaa: kevyessä maassa perunat voivat olla sileämpiä ja ehkä makeampia, savimaassa joskus “perunaisempia” ja voimakkaampia, mutta myös rupisempia, jos pH on väärä. Sää vaikuttaa: kuiva kesä voi tehdä pienempiä mutta tiiviimpiä mukuloita. Märkä kesä voi tehdä isoja, mutta joskus vetisiä. Ja sitten on se outo tekijä: sinun oma mielialasi. Kun olet nähnyt vaivaa, peruna maistuu paremmalta. Se on totta, eikä kukaan voi ottaa sitä pois.
Minun mielestäni paras peruna on usein se ensimmäinen varhaisperuna, joka syödään suoraan kattilasta, voin ja suolan kanssa. Se on niin yksinkertaista, että se melkein nolottaa. Mutta se on täydellistä. Toisaalta, varastoperunassa on oma viehätyksensä: tammikuussa uuniperunat omasta sadosta, kun ulkona on pimeää. Se on kuin pieni muisto kesästä, joka on piilotettu kellariin.
Ja kyllä, minä olen joskus ollut se tyyppi, joka sanoo: “en minä perunaa niin paljon syö”. Ja sitten syön perunaa neljä päivää putkeen, koska se on siinä, se on hyvää, ja se on omaa. Ristiriita on osa perunasuhdetta.
Käytännön aikataulu
Tässä on yksi toimiva perunavuoden rytmi, suuntaa-antavasti. Ei kaiverrettu kiveen, vaan multaan.
- Kevättalvi/alkukevät: valitse lajikkeet, osta sertifioidut siemenperunat. Jos olet järjestelmällinen, merkitse ylös mikä lajike meni minne. Jos olet minä, teet lapun ja kadotat sen, ja sitten arvailet elokuussa.
- Huhtikuu–toukokuu: aloita idätys 3–6 viikkoa ennen istutusta. Etsi valoisahko, viileähkö paikka. Käännä perunoita joskus, jos idut kasvavat epätasaisesti. Jos et jaksa, älä käännä. Usein ne pärjäävät silti.
- Toukokuu (Etelä) / touko–kesäkuu (Keski–Pohjoinen): istuta, kun maa on kuivahtanut ja lämmennyt. Tee rivit, väleihin tilaa mullitukselle. Peitä perunat. Jos halla uhkaa ja versot ovat jo ylhäällä, suojaa harsolla tai mullalla.
- Kesäkuu: ensimmäinen mullitus, rikkakasvien hallinta. Kastelu tarpeen mukaan. Tarkkaile kasvustoa. Nauti siitä, että vihreä on vihreää.
- Heinäkuu: toinen mullitus tarvittaessa. Seuraa ruttoa, etenkin jos sää on kostea. Kastele, jos on kuivaa. Jos varhaisperunaa, tee ensimmäiset nostot varovasti. Syö ne heti. Älä yritä olla säästeliäs tässä kohdassa, elämä on lyhyt.
- Elokuu: varhaiset loppuvat, kesälajikkeet tuottavat, varastoperunat kypsyvät. Jos rutto uhkaa, harkitse naattien poistamista. Jos haluat varastoperunaa, anna kuoren kovettua.
- Syyskuu–lokakuu: nosta varastoperunat kuivalla säällä. Kuivata, lajittele, varastoi. Ja sitten tunnet itsesi sekä sankariksi että vähän väsyneeksi. Molemmat ovat oikeita tunteita.
- Talvi: käy varastolla, poista huonot. Tee ruokaa. Muista, että perunan kasvatus on lopulta myös syömistä. Se on se palkinto, se loppukohtaus.
Miten onnistua varmasti
Jos haluaisin maksimoida onnistumisen, tekisin näin: valitsisin rutonkestävämmän lajikkeen varastoon ja yhden todella aikaisen varhaiseen käyttöön. Idättäisin aina. Istuttaisin vasta, kun maa on selvästi lämmin ja kuivahtanut. Tekisin ilmavat rivit. Mullittaisin huolellisesti ja ajoissa. Kasteleisin tasaisesti kukinnan aikaan. En lannoittaisi liikaa. Tarkkailisin ruttoa ja poistaisin naatit tarvittaessa. Nostaisin kuivalla säällä. Varastoisin viileään ja pimeään, ja tarkkailisin varastoa säännöllisesti.
Miksi en aina tee näin? Koska elämä. Koska kiire. Koska haluan kokeilla. Koska joskus ajattelen, että luonto hoitaa. Ja joskus se hoitaa. Joskus se muistuttaa minua nöyryydestä. Ja silti minä palaan perunaan joka vuosi, koska se on niin palkitsevaa. Se on kuin suhde, jossa molemmat osapuolet ovat vähän jääräpäisiä, mutta kuitenkin… toimii.
Lopuksi
Perunan istutus ja kasvatus Suomessa on lopulta yksinkertainen asia, ja samalla se on kokonainen tarina. Siihen mahtuu odotus, työ, säätö, yllätykset, pieniä epäonnistumisia, ja niitä hetkiä kun nostat maasta täydellisen mukulan ja tunnet ihan aidosti, että maailma on hetken aikaa kunnossa. Se on tunne, jota ei saa kaupan perunapussista, vaikka sekin on kätevä, en minä sitä kiellä. Mutta oma peruna on oma. Se maistuu sinun maalta, sinun kesältä, sinun virheiltä ja onnistumisilta.
Jos sinä olet vasta aloittamassa, tee tästä helppoa. Osta hyvä siemenperuna. Idätä. Istuta oikeaan aikaan. Mullita. Kastele, jos on kuivaa. Nosta, kun on aika. Syö. Ja jos jokin menee pieleen, älä tee siitä tuomiota. Tee siitä muistiinpano. Ensi vuonna kokeilet uudelleen, ja ehkä samalla tavalla, ehkä eri tavalla. Peruna antaa sinulle luvan olla keskeneräinen. Se on aika flirttaileva kasvi sillä tavalla: se houkuttelee sinut takaisin, vaikka se olisi viime vuonna ollut hankala.
Ja kun seuraavan kerran keväällä seisot siemenperunasäkkien äärellä ja ajattelet, että “otan nyt vain vähän”, tiedä tämä: sinä valehtelet. Mutta se on ihanaa.